Joulun jälkeen

Olen edelleen Hampurissa. Joulu oli ja meni ja Uusi Vuosi. En todellakaan ole jouluihminen, eikä ole Hetakaan (jonka kanssa asun). Joskus ennen kun lapset oli pieniä, ja vielä enemmän kun itse oli pieni, se oli hauskaa aikaa. Mutta nyt se on vain yksinäistä ja kummallista. Ensin kauhea hässäkkä, sitten ei ketään missään ja joulu on ohi. Hampurissa ottavat joulun oikein tosissaan. Yli viikko menee niin ettei mitään tapahdu. Tuskin kaupat ovat auki. No nyt on joulu takana ja talvi edessä. Hampurissa on lunta ja pakkasta. Lunta on paljon ja Alsterin järvi jäässä. Poliisi estää kulkemisen jäällä kun se voi olla vaaralista. Sanoin Hetalle että Suomessa tuossa olisi jo kauan ollut kinttupolku yli, sellainen juosten kustu ura. Kerroin täkäläisille että isäni Olavi opetti pojat ajamaan autoa Vaasassa Sundomin lahden jäällä Vaskiluodon eteläpuolella. Ei ollut vaaraa törmätä mihinkään. Jäällä oli sitten hyvä opetella myös käsijarrukäännöksen oikeaa tekniikkaa. Nyt ei jäätä ole kuin harvoin.

Ehdin tänä vuonna jo kirjoittaa uuden kirjani 1. version. Aihe on aina jännittävä “Saasta” ja alaotsikko “Filosofinen johdatus”. Se ilmestyy, jos kaikki menee hyvin, Johnny Knigan /WSOY/ kustantamana kesällä tai syksyllä 2010. Käyn läpi roskan, jätteen, kuonan ja saastan eri muodot ja mietin kuinka ihminen taistelee saastaa vastaan monin eri tavoin. Elämässäkin on paljon saastaa. Kirjoja on sensuroitu saastana ja pornoa sanovat saastaksi. Saastan ajatus on siis laaja ja monipuolinen. Kiroilu ja rumat sanat on saastaa. Ajattelin että tämä saa olla viimeinen kirjani vähään aikaan. Niitä on hauska kirjoittaa mutta työlästä se on. Jokainen kirjain on naputeltava erikseen, ja niitä on aika monta. Rahan takia ei kirjoja kannata kirjoittaa, ellei ole Riitta Väisänen tai Jari Tervo. Tuntipalkalle juuri ja juuri pääsee. Ja kirja kestää kesästä syksyyn, niin lyhytikäistä se on. Kirjakin on kertakäyttötavaraa. Mutta luetaan kirjoja niin kauan kuin niitä on. Pian luemme ruudulta tekstinpätkiä, ja niinhän tämäkin blogi kai tulee luetuksi. Vai printtaako joku vielä tekstin luettavaksi?

Olen lähdössä ensi viikolla Japaniin luennoimaan etiikasta ja tekniikan etiikasta Tokion tekniseen yliopistoon. Viivymme kymmenen päivää ja asumme vierastalossa. Olen ollut siellä ennenkin: primitiivistä ja kylmää talvella. Mutta sijainti on mukava. Tokio koostuu pienistä kylistä joiden kujilla on soma kulkea. Niillä on siellä Tokiossa tieteen historian laitos jossa minulla on muutama vanha tuttu. Lennämme Hetan kanssa Köpiksen kautta kun Finnairin lennot eivät sovi. Olen aina yrittänyt lentää Finnairilla kun vain voin. Koneessa on kotoista ja palvelu pelaa. Monet moittivat mutta en ole koskaan ymmärtänyt miksi. Asia jota ihmettelen on miksi lentoyhtiöt kertovat menettäneensä asiakkaita kun koneet on aina täynnä. Se on totta että lentojen hinnat ovat usein niin halpoja että sitä ihmettelee kuinka niin halvalla voi lentää. Toivottavasti Finnair selviää kriisistä kunnialla. Ei Seutulan matkalaukkuhässäkkä ainakaan auttanut asiaa.

Vielä vähän matkustamisesta josta kirjoitin jo edellisessä blogissani. Se asia jäi vähän kesken. Eivät Airaksiset liene mitään tutkimusmatkailijoita tai kosmopoliitteja. Montako suurlähettilästä tai diplomaattia suvusta löytyy? He ainakin ovat kokeneita ulkomailla eläjiä. Kuten kerroin, Toivo pappani oli kauppamatkustajana Lassila&Tikanojan kangaskaupassa Vaasassa nuorempana. Hän taisi matkustaa Keuruun itäpuolella ensin reessä ja sitten autolla. Petäjävesi oli tuttu paikka. Oli kuulemma oikein kuljettaja mukana. Toivo oli ensin Pohjanmaan kauppiailla töissä kun tuli Vaasaan keskisuomesta joskus vuoden 1924 kieppeillä. Poikansa Tauno, joka oli isääni Olavia täsmälleen vuotta vanhempi oli Tiklaksella töissä ja matkusti myös. Joten on minun suvussani matkustus ollut verissä muillakin. Papalle oli minun lapsuudessani 1950-luvulla jäljellä iso susiturkki, lakki ja hanskat reessä matkustamista varten. Tuon ajan matkat eivät ulottuneen kovin kauas mutta jännittäviä ja vaativia ne olivat. Toivo ja Ella eivät kyllä minun aikana matkustaneet mihinkään muualle kuin saareen Sundomiin. Huvilan he myivät pois 1967, muistaakseni. Olin todella järkyttynyt kun lapsuuden paikkani oli pois.

Veljeni Esa yritti ostaa sen huvilan myöhemmin, mutta ei Vaasalaiset niin vain huviloitaan myy. Vieraalla on se paikka edelleen. Mutta nyt Esalla on toisen veljeni Pekan rakentama iso talo ja komea etelärannan tontti Vaasassa Strömsössä. Paikka on aivan sen radion rakennuksen lähellä josta tehdään Strömsö nimistä ruotsinkielistä suosikkiohjelmaa. Joten ajan hermolla ollaan sielläkin. Huvilat ovat olleet aina tärkeitä Vaasalaisille. Minun vanhemmillani oli kaksi huvilaa, myöhäisempi mantereen puolella kun äitini Hilkka pelkäsi merimatkaa. Esalla oli huvila Vestuun Sisäjärvellä Vaasassa mutta se menee nyt myyntiin. Minulla ei ole koskaan ollut huvilaa, kun olen Vaasassa niin vähän eikä Savossa osaa olla. Isäni veljellä Taunolla oli mökki Pylkönmäellä. Hän halusi takaisin keskisuomeen. En sitten tiedä onko perikunta sen myynyt vai onko vielä suvussa. Taunolla oli kaksi tyttöä ja poika. Tarja on ollut naimisissa Valkeakoskella, Sirpa taitaa olla vainaja ja Pertistä en tiedä mitään. Olin lapsena hyvin läheinen Tarjan kanssa, sen muistan. He asuivat Klemetinkadulla Vaasassa samalla talossa kuin Toivo ja Ella. Vaasa on muuten siirretty 1800-luvun lopussa Vanhasta Vaasasta Klemetsön niemelle merenrantaan. Vai onko Klemetinkatu nimetty Heikki Klemetin mukaan, en tiedä.