lauantai 6. maaliskuuta 2010

Hei,
muutama sana taas talvisesta, lumisesta Hampurista. Ensi viikolla menen Bracelonaan kokoukseen. Toivottavast siellä on jo kevät. Veljeni Esa ja vaimonsa Susan (se jonka ottama kuva minusta on ohessa) ostivat ison talon Vaasassa meren rannalla. Sitä mennään katsomaaan pääsiäisenä. Pääsee samalla jäälle kulkemaan.

Barcelona on rosvojen pesä, jossa taskuvarkaat ovat kotonaan. Monikohan turisti siellä ryöstetään vuosittain? Mutta osaa sitä Suomen valtiokin, kun veroja oikein tarvitaan. Ostin auton Saksasta ja maksoin siitä veroja 40 000 euroa. Osa noista veroista on laittoimasti kerätty arvonlisäverona autoverosta. Verottaja tiesi koko ajan, että menetelmä on laiton. Kun EU ensin sanoi, että arvonlisäveroa ei voi periä verosta, sanoivat ettei se olekaan arvonlisävero vaan jokin muu vero tai maksu. EU katsoi, että virhe on virhe ja määräsi palauttamaan ns. arvonlisäveron osuuden vääryyttä kärsineille. Mutta minä toin autoni jo 2005 joten en saa takaisin vääryydellä minulta riistettyä rahaa. Prosessi jatkuu joten toivon että kaikki saavat rahansa takaisin.

Mitä pitää ajatella oikeusvaltiosta, joka rosvoaa kansalaisiaan kuin Barcelonassa. On kauhistuttavaa ajatella, että Suomen valtion virkamiehet syyllistyvät laittomuuksiin vain osoittaakseen kuinka paljon verotuloja saadaan kassaan. Siunattu EU sentään valvoo laillisuutta Suomessa. Tai sitten virkamiehet eivät tiedä mitä saa tehdä. Mutta lain kohdalla tietämättömyys ei kelpaa verukkeeksi.
Näissä mietteissä,
terv.
tim0